Jämsän kaupunginvaltuusto teki vuonna 2014 päätöksen ulkoistaa nopealla aikataululla, keskustapuolueen ja sosialidemokraattien vauhdittamana, sosiaali- ja terveystoimensa perustettavalle yhteiskunnalliselle yhteisyritykselle, Jämsän Terveydelle. Kaupungille jätettiin aikuissosiaalihuolto, lastensuojelu ja vammaispalvelu. Valtuustoryhmämme näki jo tuolloin uhkat ja riskit. Silloin meitä ei haluttu uskoa.

Valtuutetuille ulkoistus myytiin teemalla yhteisyritys. Mikä on sellainen yhteisyritys, jossa kaupunki on pelkkä maksaja, vailla minkäänlaista todellista vaikutusvaltaa siihen mihin ja millä tavoin verorahoja käytetään? Sopimuksessa olevan laskentakaavan mukaan vuoden 2018 hinta laskee 933 000 € edelliseen vuoteen verrattuna. Tämä on ollut osapuolten tiedossa jo kohta vuoden. Tässä ei ole mitään neuvoteltavaa.

Ryhmämme näkee tärkeänä sopimuksen, vaikkakin epäselvän ja ylihintaisen, noudattamisen. Vuosi sitten esillä olleen Jokilaakson Terveyden kannustinpalkkion maksamisessa pidimme kiinni sopimuksen mukaisesta laskentatavasta, vaikka yhtiölle läheiset luottamushenkilöt olisivat halunneet maksaa sen kymmenkertaisena. Olemme myös tiukasti vaatineet, että valvonnassa esille tulleet puutteet johtavat sopimuksen mukaisiin sanktioihin.

Terveysyhtiön sopimus maksaa nyt Jämsän kaupungille 68 miljoonaa euroa vuodessa. Kaupungin taloudesta vastuuta kantavana päättäjänä pitäisi saada tietää mihin yhtiölle maksetut jämsäläisten veroeurot ohjautuvat, jos niitä ei käytetä sopimuksen mukaisen henkilöstön palkkaukseen.

Lotta Ahola (kok.)
hallituksen 2.vpj.
kansanedustajaehdokas

Erja Laaksonen (kok.)
valtuuston 2.vpj.